Tiedejournalismin taso iltapäivälehdissä osa II

Voi voi Ilta-Sanomia:

Tutkimus todistaa: Syntymäkuukausi voi kertoa lapsen ammatin

Julkaistu: 06.09.2011 08:51, päivitetty: 06.09.2011 14:53

Onko astrologiassa sittenkin jotain perää? Syntymäkuukausi antaa tuoreen tilastotieteellisen tutkimuksen mukaan viitteitä lapsen tulevasta ammatista.

Tutkijoiden mukaan syntymäkuukausi voi myös vaikuttaa lapsen älykkyyteen ja odotettavissa olevaan elinikään, kertoo brittilehti Daily Mail.

Tutkimuksen takana on Britannian kansallinen tilastokeskus. Tutkijat selvittivät syntymäkuukauden 19:n eri ammatin edustajilta. Tiedot saatiin Britannian viimeisimmästä väestönlaskennasta.

Tutkimus paljasti muun muassa, että joulukuussa syntyneestä lapsesta tulee keskimääräistä useammin hammaslääkäri. Tammikuun puolella syntyneet sen sijaan päätyvät usein perintäalalle tai lääkäreiksi.

(jne jne)

Ei, astrologiassa ei ole perää. Ilta-sanomat on taas jallitettu brittitabloidien toimesta, niillä kun on tapana uutisoida, no, vähän mitä niitä huvittaa. Jos uutisessa mainitaan Daily Mail, se pistää jo heti punaiset valot skeptikon varoitustaulussa välkkymään. Katsotaan hieman alkuperäistä uutista. Huhtikuussa syntyy diktaattorit. Jos synnyt marraskuussa, sinusta tulee todennäköisemmin sarjamurhaaja tai skitsofreenikko. Aika lohdutonta.

Varmasti on olemassa pieniä korrelaatioita ammattien ja syntymäaikojen suhteen – olisi ehkäpä jopa yllättävää jos kymmenien miljoonien ihmisten tilastollisella otoksella ei saisi tilastollisesti merkittävää korrelaatiota aikaan; mitä suurempi otos, sen pienemmät erot ovat tilastollisesti merkittäviä (yli 95% todennäköisyydellä ei sattumaa). Sarjamurhaajista, presidenteistä, diktaattoreista ja Harry Potteriin liittyvistä ihmisistä puhumalla käy heti ilmi, että tilastotieteen perusteet ovat unohtuneet: näiden otos on mututuntumallani aivan liian pieni, että mitään varmaa voisi tilastollisesti sanoa. Entisaikaan lapset laitettiin alulle usein siihen vuodenaikaan kun ammattimiehellä oli eniten vapaa-aikaa, ja lapset usein jatkoivat isänsä ammatissa, joten jonkinlainen korrelaatio syntymäaikaan joissakin ammateissa vaikuttaa päällepäin mahdolliselta. En silti luottaisi Daily Mailin toimittajien tilastotieteen taitoihin.

Eri vuodenaikaan syntyneet lapset ovat kehittyneet hieman eri olosuhteissa, ja oikeiden tutkimusten mukaan sillä on pieniä vaikutuksia terveyteen ja lapsen kehitykseen. Kuinka suuria nämä erot ovat? Jaa-a, en tiedä, sillä yksikään uutinen ei ole vaivautunut tällaista pikkuseikkaa kertomaan. Tämä toistuu uutisesta toiseen, tiedon antamista vältellään ja lähteitä pimitetään, joka väkisinkin tuntuu lukijan aliarvioimiselta. Tiedemiehet ja tutkimuslaitoksetkaan eivät aina ole syyttömiä, sillä niiden lehdistötiedotteistakin puuttuu usein oleellista tietoa tutkimuksesta.

Entä astrologia? Mistä lie Ilta-sanomien toimittaja keksinyt kuvittaa artikkelin suurella astrologisella symbolilla ja mainita astrologian ingressin ensimmäisessä lauseessa. Mielenkiintoisesti Daily Mailin artikkelin ainoa maininta astrologiasta on Oxfordin yliopiston neurotutkijan Russell Fosterin lainauksessa – on muuten ainoa lainaus tiedemiehiltä koko jutussa, eikä edes liity varsinaisesti aiheeseen, vaan on annettu aiemmin tänä vuonna todennäköisesti syntymäajan terveysvaikutuksiin liittyen:

‘These are small effects but they are very, very clear. I am not giving voice to astrology – it’s nonsense – but we are not immune to seasonal interference.’

‘It seems absurd the month in which you are born can affect life chances, but how long you live, how tall you are, how well you do at school, your body mass index as an adult, your morning-versus-evening preference and how likely you are to develop a range of diseases are all correlated to some extent with the time of year in which you emerge from the womb.’

Tulkitsen tämän niin että syntymäajan vaikutus tutkijan mainitsemiin seikkoihin on hyvin pieni, mutta suuren tilastollisen otoksen vuoksi kyseessä todennäköisesti ei ole tilastollinen sattuma.

Pienen googlailun jälkeen löytyi erään toisen lehden uutisen kommenteista brittitabloidien toimintatapoja hyvin avaava kommentti nähtävästi brittien tilastokeskuksen mediapomolta:

David Marder – Head of Media Relations, ONS,UK of UK

Posted at 3:29 AM Today

Hold on there! ONS [Office for National Statistics] UK has not done any such research. We supplied on request a cross-tabulation from the 2001 census and that’s it. The rest of this ’rsearch’ comes from the mind and pen of an English journalist. Make of it what you will!

”Tutkimus todistaa”. Niinpä niin. Tieteessä tapahtuu vaikka mitä mielenkiintoista, mutta tällainen tieteen näköiseksi puettu humpuuki ei palvele ketään. Brittimedia on erityisen taitava sellaisessa.

Onneksi valtakunnallisissa lehdissä on hyvääkin tiedejournalismia. Siihen luen muun muassa Jani Kaaron jutut, jotka yllättävät aina positiivisesti. Kun hän kirjoittaa jostain tutkimuksesta esimerkiksi Helsingin Sanomiin, ei jää epäselväksi kuka tutki, mitä tutki ja mitä saatiin selville – ja mikä tärkeintä, missä tutkimus julkaistiin.

Vastaa